KESÄTEATTERINÄYTELMÄT

Häjypoika ja hajamieli

–Maallista ja taivaallista rakkautta Alasten pappilassa

Käsikirjoitus: FT Kirsti Manninen
Ohjaaja: : Draamapedagogi Kirsti Mäkelä
Esitysvuodet: 2005 ja 2006

Kirjailija, FT Kirsti Mannisen kirjoittama näytelmä kertoo vuonna 1912 Kurikan seurakunnan kirkkoherraksi valitun rovasti Yrjö Alasen ja rovastinna Helmi Alasen o.s. Karstenin ja perheen elämänvaiheista Kurikassa lähes neljän vuosikymmenen ajalta. Näytelmässä nähdään myös koko sisarussarja sekä muita sen ajan kurikkalaisia, kuten automonttööri Yrjö Jokipii ja kulkumies Jees Iikkoo.

Alasten perheen lapset vaikuttivat Kurikassa elämänsä aikana paljon. Varsinkin Aarne Alanen on jäänyt monien kurikkalaisten muistoihin toimiessaan kunnanlääkärinä viisi vuosikymmentä, kuten myös Yrjö isän apulaisena ollut pastori Yrjö J.E. Alanen, joka toimi myöhemmin teologisen tiedekunnan professorina. Vanhimmat kurikkalaiset muistavat vielä sairaanhoitaja ja kielten maisteri Aili Alasen, joka palasi vielä vanhempanakin aina kesiksi Kurikkaan. Oikeustieteen professori Aatos Alanen oli aktiivinen evankelinen maallikkopuhuja sekä urheiluseura Kurikan Ryhdin perustaja. Sairaanhoitaja Aune Alanen sekä Kurikassa pankkineitinä toiminut ja myöhemmin juristiksi valmistunut Sylvi Alanen ja nuorimmainen Aulis J. Alanen ovat monen vanhimman kurikkalaisen muistoissa.

Kurikka - Seuran harrastajateatterilaiset herättivät näytelmässä eloon Alasten perheen elämänvaiheet sekä vanhan Kurikan tunnelman ohjaaja draamapedagogi Kirsti Mäkelän johdolla.

Yhdessä Kirstit asiantuntijan ottein loivat Kurikka-Seuran harrastajateatterilaisten kanssa kesäteatterista nautittavaa katsottavaa ja kuultavaa. Näytelmä perustuu perheen nuorimmaisen, häjypojan sittemmin professori historioitsija Aulis J. Alasen kirjoittamaan perhehistoriaan ”Perinteitä ja paljastuksia”.

Takaisin näytelmiin >>