Kategoriat
Vuosi 2009

Kurikan Joulu 2009 ilmestynyt

Kurikan joulu 2009 – Kurikan Joulun 40-vuotisjuhlanumeron kansikuvan on maalannut lukiolainen Jenni Laurila. Takakannessa on  valokuvaaja Petri Kapasen ottama kuva lasitaiteilija Minna Tuohisto-Kokon lasitaideteoksesta Pyhä Henki, Kurikan seurakunnan toimitus- ja kokoustila Pyhäkössä (joka on samalla seurakunnan joulutervehdys ilmoitus).

Lehdessä on välähdyksiä vuoden tapahtumista, juhlatilaisuuksista uuden Kurikan alueelta yhteistapahtumista Jurvassa ja Kurikassa. Elävää historiaa tunnettujen historioitsijoiden ja nuorten kirjoittajien tulkitsemina ja kokemuksina mm. viime kevään ylioppilas Elena Bamichas kirjoitti lukion kirjoituskilpailuissa aiheesta: Mietteitä sankarihautojen äärellä.

Kurikan kaupunginjohtaja Paavo Tyrväisen vuoden kokemuksista kaupunginjohtajan tuolilta tarkasteltuna tulevaisuuteen ja kirkkoherra Heikki Sariolan tervehdys kokemusten pohjalta vuosi liitoksesta yhtyneessä seurakunnassa.

Tunnettuja kirjoittajia ja luennoitsijoita ovat nimeltä mainiten professori Jouko Vahtola Oulun Yliopistosta aiheenaan Heimosodat vuosina 1918-1922 Etelä-Pohjanmaan osalta, Fortumin uusi toimitusjohtaja Tapio Kuula kurikkalaisille jo ennestään tunnettu puhui Jurvan ja Kurikan yhdentymisjuhlassa aiheenaan Uusi Kurikka energisesti eteenpäin, ja piispa Jorma Laulaja, jolla oman suvun Jaakko Ilkan sukuseuran juhlakokouksessa oli painavaa sanottavaa esi-isästämme Jaakko Ilkka, oikeus ja kohtuus

Lehden sisältö on poikkeuksellisen laaja, siinä esitellen Kurikka-Seuran oman toiminnan ohessa Jurva-Seuran toimintaa ja Jurvan Puuseppämuseota.

Lehdestä löytyy viiden sivun kooste valokuvia tunnetun jurvalaisen valokuvaajan Kalervo Puskalan kuvaamina vuosikymmenten varrella. Kokenut muistelija on myös Kaino Lähteenmaa, joka yhdessä luokkatoverinsa Helmi Soinin o.s. Kortelaisen kanssa muistelevat omaa kouluaikaansa ja kotiseutuaan Kurikkaa.

Tuttuja kirjoittajia ovat edelleen Into Järvinen, joka kirjoittaa omasta kouluajastaan ja opettajistaan Vilho Lauttajärvestä ja Aili Luhtalasta.

Atte Honkaniemi on tehnyt tutkimustyötä Jurvan ja Kurikan vaakunoiden historiasta, josta toteutettiin yhteistyönä Seinäjoen Ammattikorkeakoulun Jurvan Kultuurialan yksikön kanssa näyttely, joka avattiin Loppiaisena 2010 Kurikan kotiseututalossa.