kurikan_joulu2016_taitto.indd

Kurikka-Seura järjestää Joululaatikkomyyjäiset parin vuoden tauon jälkeen sunnuntaina 11.12. klo 13 Kotiseututalolla (Museotie 19). Myyjäisistä voi ostaa lanttu-, porkkana- ja maksalaatikkoa. Laatikoiden lisäksi myyntiin tulee uudistunut Kurikan Joulu, nyt nimellä Kurikasta Kotoosin. Nimi valittiin äänestyksen perusteella Facebookissa ja moni osallistui nimen ideointiin. Nimi vaihdettiin lukijatutkimuksen tulosten myötä. Perinteinen nimi koettiin harhaanjohtavaksi ja alle kuusikymmenvuotiailla yllättävän yleinen kuvitelma oli, että lehti on jokin jouluaiheinen teemalehti, vaikka tosiasiassa se kertoo Kurikan ja Kurikka-Seuran kuluneesta vuodesta ja kotiseutuhistoriallisista aiheista. Samoin jälleenmyyjät toivoivat, että lehden nimi vaihdettaisiin. Kuntaliitoksen myötä uuden Kurikan alueella ilmestyy nyt useampi joululehti, joten teimme linjavedon, että keskitymme vanhan Kurikan alueesta kertoviin juttuihin.

 Myös lehden taittoa on uudistettu. Artikkeleiden tyyliä on muutettu asiantuntijamaisemmiksi ja lähteiden merkintää parannettu. Lisäksi mainostaitto on uudistunut ja aiempien lopun mainossivujen tilalla mainokset on taitettu juttujen sekaan.
Lehteä voi ostaa aiempien vuosien tapaan kurikkalaisista liikkeistä ja Kurikka-Seuralta. Tarkempi lista vielä liikkeistä myöhemmin! Laatikkomyyjäisten lisäksi myös muita myyntiaikoja tullaan järjestämään ennen joulua, mutta koska Kotiseututalo ei ole auki talviaikaan, kannattaa seurata Kurikka-Seuran nettisivuja ja Facebookia tarkemmista ajankohdista. Kurikka-Seura otti alkuvuodesta käyttöön korttimaksupäätteen, joten lehden osto nyt myös kortilla onnistuu.