Pysyvät näyttelyt

Kotiseututalo

Yläkerrassa on Kiskolan pojan, jääkäri Matti Rinta-Kiskon huone. Tämä huone oli Matin ja muiden Kurikan nuorten salainen kokoontumispaikka, ennen kuin he lähtivät jääkärikoulutukseen Saksaan. Tämän vuoksi huoneesta on tehty jääkärien muistohuone, josta löytyy muun muassa Matin jääkäripuku ja rautaristi. Huoneessa on myös muuta sotiin liittyvää esineistöä ja vaatteita, kuten lottapukuja.


Museorakennus

Esihistorian huone

Kurikassa on tehty Etelä-Pohjanmaan alueella runsaimmat esihistorialliset löydöt. Kaikkiaan tutkittuja asuinpaikkoja on 40. Kivikauden aikaisia esineitä on esillä esihistorian osastossa. Vanhimmat löydöt ovat kivikauden vanhimmalta jaksolta, esikeraamiselta ajalta n. 8600 eaa. Rantaviiva noudatti tuolloin linjaa Kauhajoki–Jalasjärvi–Alavus–Töysä–Lehtimäki–Alajärvi–Lappajärvi. Elanto saatiin kalastuksesta ja metsästyksestä ja esineet oli valmistettu kivestä. Muun muassa saarella sijainneesta Kurikan Myllykylän Mäkisestä on löydetty tuolle ajalle kuulunut tulisijan paikka ja esineitä. Ensimmäiset pyyntimiehet ovat tulleet Kurikkaan etelästä Jalasjärven ja Kauhajoen suunnalta, missä asutus on vanhempaa. Huoneessa on myös esillä Kurikka-Seuran historiasta kertova näyttely sekä vanhoja kouluesineitä.

Tupainteriööri ja naisten käsityöhuone

Tuvassa suurin osa esineistä on peräisin 1800-luvulta. Huone jäljittelee sisustukseltaan vanhanajan tupaa, jossa on muun muassa ruoanlaittovälineitä runsaasti esillä. Esimerkiksi leipätaikinan valmistamiseen tarvittavia astioita, kuten kannellinen korvo, jossa valmistettiin leivänjuuri. Leipätaikina taas vaivattiin ja nostatettiin pitkässä leipuumessa. Esillä on myös isoja kuurnia, joissa valmistettiin sahtia.

Naisten käsityöhuoneessa on esillä pellavan käsittelyssä tarvittavia esineitä 1700-luvulta tähän päivään, kuten pellavaloukku, häkilät, kangaspuut eli soholot ja rukki sekä rukinlapoja, joiden koristelu kehittyi pisimmälle Pohjanmaalla. Miehet antoivat rukinlapoja morsiuslahjoiksi ja samalla näytteen puunleikkaustaidoistaan.

Sameli Elomaan soitintupa

Kurikkalainen Samuel Nestori Elomaa (1889–1967) oli aikanaan tunnettu hääpelimanni ja harmonikkojen valmistaja. Hän valmisti Soitintuvaksi nimittämässään ”tehtaassaan” tilauskirjojen mukaan 664 harmonikkaa ja muutamia virsisäestyssoittimia.

Elomaan soitinten rakentaminen alkoi harmonikan korjauksesta. Tarpeeksi soittimia purettuaan, korjattuaan ja uusittuaan hän alkoi rakentaa soittimia alusta alkaen. Hän suunnitteli soittimet, koristeli ja valmisti ne käsityönä usein itse tekemillään työkaluilla. Kymmeniä harmonikkoja myytiin ulkomaille, mm. Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Saksaan ja Ruotsiin. Elomaalla oli myös absoluuttinen sävelkorva, joka auttoi mestaria virittämään soittimet kohdalleen. Työtä riitti aina Samelin kuolinvuoteen 1967, eikä yhtään soittopeliä tehty varastoon. Hän oli vaatimaton ja hiljainen, itsestään numeroa tekemätön taiteilija, jonka elämäntyön arvon vasta myöhemmät sukupolvet ovat löytäneet. Samelin ja kansanmusiikin kunniaksi museolla on järjestetty useana kesänä Elomaan Soitto, johon kuuluu soittoa ja laulua sekä kirkkokonsertti ja pelimannijuhlat. Museon Soitintuvassa on esillä Sameli Elomaan harmonikkoja ja työkaluja. Esillä on myös jurvalaisen Olavi Laihon tekemä Elomaa-patsas.

Kirkkomuseo

Kurikan vanha kirkko rakennettiin vuonna 1672 ja Kurikka erotettiin omaksi Kylmäjyrän saarnahuonekunnaksi. Kappeliseurakunta Kurikasta tuli vuonna 1701, josta lähtien Kurikka nimi tuli käyttöön. Kurikan seurakunta itsenäistyi keisarillisella päätöksellä vuonna 1867. Uusi eli nykyinen kirkko valmistui vuonna 1847.

Kappalainen Y.  S.  Söderman kokosi ja järjesti näyttelyn yhdessä maanviljelijä Jaakko Ala-Lusan ja kirkonvartija August Järvisen kanssa vuonna 1934 seurakunnan vanhaan talvihautaan. Kirkkomuseo toimi talvihaudassa 1960-luvulle saakka, kunnes seurakunta lahjoitti esinekokoelman Kurikka-Seuralle. Hilkka Vilppulan suunnittelemana kirkkomuseo rakennettiin museon yläkertaan.

Kirkkomuseo uudistettiin kesällä 2004. Harvinaisimpia ja merkittävimpiä kirkkohuoneen esineitä ovat värikäs ja kaunis saarnatuoli katoksineen 1600- luvun lopulta sekä sinisellä maalilla marmoroitu kastemaljan jalka, joka on mainittu ensimmäisen kerran inventaarioluettelossa vuonna 1737. Kirkkomuseossa on myös mm. lukkarinpenkki ja sifrataulu, johon rippikoululaiset lahjoittivat numerot vuonna 1775, Jeesuksen ristiinnaulitsemista kuvaava alttaritaulu, kaunis messinkinen kahdeksanhaarainen kynttiläkruunu sekä vaivaispoika, joka on kerännyt rahaa vanhan kirkon seinässä ja myöhemmin pitäjäntalon seinässä lähetystyön hyväksi.

Samuli Paulaharjun huone

Samuli Paulaharju syntyi vuonna 1875 Kurikan Kampinkylässä. Hänet vihittiin 1895 Kreeta-Liisa Isokorven kanssa ja vuonna 1897 Paulaharju pääsi Jyväskylän seminaariin ja valmistui vuonna 1901 opettajaksi. Kolme vuotta myöhemmin Paulaharju muutti Ouluun ja aloitti kahden vuoden päästä veiston ja piirustuksen opettajana kuuromykkien koulussa. Vuonna 1913 Kreeta-Liisa Paulaharju kuoli jättäen jälkeensä viisi lasta. Paulaharju avioitui uudelleen 1919 Jenny Simeliuksen kanssa. Samuli Paulaharju teki tutkimusmatkoja 42 vuoden aikana enimmäkseen kesälomillaan. Hän kehittyi intohimoiseksi vaeltajaksi ja tutkijaksi, piirtäjäksi, kirjailijaksi ja valokuvaajaksi.

Samuli Paulaharju oli kansanperinteen tallentaja ja kirjailija. Hänen arvokas elämäntyönsä käsittää yli 80 000 muistiinpanoa, yli 8 000 valokuvaa, kansatieteellisiä kertomuksia ja tuhansia piirroksia. Lisäksi hän kirjoitti 21 kirjaa, joista Rintakyliä ja larvamaita -teos kertoo Kurikan vanhasta elämästä.

Suutarinhuone ja miesten työhuone


Suutareita on ollut Suomessa jo keskiajalta lähtien. Kiertoaika kesti maaliskuusta jouluun. Suutari oli talon odotettu vieras ja hänen saapumisensa oli yksi arkielämän kohokohtia. Talon tarveaineista tehtiin kenkiä isäntäväelle ja palkollisille, joille näin maksettiin osa palkasta kenkinä. Museon suutarinhuoneessa on esillä suutarin työvälineiden ja kenkien ns. paulapieksujen lisäksi vanhoja ompelukoneita ja silitysrautoja sekä sota-ajan paperikenkiä.

Miesten työhuoneessa on esillä erilaisten vanhojen työkalujen lisäksi kärrynpyörä, joiden valmistuksesta Kurikka oli kuuluisa 1800-luvun lopussa. Tuolloin sivuelinkeinona maatalouden ohella oli tervanpoltto, lautojen sahaus, salpietarin valmistus ja tynnyreiden teko. Kurikan Kampin ja Viitalan kylissä kehittyi kärryntekoperinne. Ensimmäisiä ajokalujen valmistajia on ollut Viitalankylässä asunut torppari Sameli Heikinpoika Tuohisaari eli Kisko-Sameli. Hän myi talvisin valmistamiaan kirkkorekiä kyläläisille. Hänen pojastaan Juha Samelinpoika Siltalasta tuli taitava ja tunnustettu kärryseppä ja taitava maalari.

1870–1890-luvulla Kurikan ajokaluteollisuus sai lisää vauhtia ja uusia kärryseppiä. Harjun Jaakkoo oli Kampinkylän tunnetuimpia seppiä, hän rakensi uudenlaisia kärryjä, turkulaisia. Kuitenkin 1950-luvulle tultaessa kärryntekotaito hiipui autojen yleistymisen vuoksi. Perinnekärryjä valmistaa edelleen Kurikassa Heikki Keski-Hirvelä, jopa kansainvälisille markkinoille. Lisää tietoa aiheesta löytää internetistä Finncarruksen kotisivuilta.

Metsästyshuone ja tyttöjen lutti

Metsästyshuoneessa on esillä kokoelma erilaisia eläinten pyyntirautoja, suusta ladattavia aseita, lohimerta ja seinällä komeilee suuri täytetty hirven pää.Museon tyttöjen lutti on sisustettu entisaikojen luttien tapaan. Lutti toimi kesäasuntona, jossa nukuttiin ja jonne koottiin kapioita. Pojat kulkivat kopistuksilla luttien ovilla, ja näin syntyivätkin monet lemmenliitot.


Alkuun