
Kurikassa on tehty Etelä-Pohjanmaan alueella runsaimmat esihistorialliset löydöt. Kaikkiaan tutkittuja asuinpaikkoja on 40. Kivikauden aikaisia esineitä on esillä esihistorian osastossa. Vanhimmat löydöt ovat kivikauden vanhimmalta jaksolta, esikeraamiselta ajalta n. 8600 eKr. Rantaviiva noudatti tuolloin linjaa Kauhajoki–Jalasjärvi–Alavus–Töysä–Lehtimäki–Alajärvi–Lappajärvi. Elanto saatiin kalastuksesta ja metsästyksestä ja esineet oli valmistettu kivestä. Muun muassa saarella sijainneesta Kurikan Myllykylän Mäkisestä on löydetty tuolle ajalle kuulunut tulisijan paikka ja esineitä. Ensimmäiset pyyntimiehet ovat tulleet Kurikkaan etelästä Jalasjärven ja Kauhajoen suunnalta, missä asutus on vanhempaa. Huoneessa on myös esillä Kurikka-Seuran historiasta kertova näyttely sekä vanhoja kouluesineitä.

Tupainteriööri ja naisten käsityöhuoneTuvassa suurin osa esineistä on peräisin 1800-luvulta. Huone jäljittelee sisustukseltaan vanhanajan tupaa, jossa on muun muassa ruoanlaittovälineitä runsaasti esillä. Esimerkiksi leipätaikinan valmistamiseen tarvittavia astioita, kuten kannellinen korvo, jossa valmistettiin leivänjuuri. Leipätaikina taas vaivattiin ja nostatettiin pitkässä leipuumessa. Esillä on myös isoja kuurnia, joissa valmistettiin sahtia. Naisten käsityöhuoneessa on esillä pellavan käsittelyssä tarvittavia esineitä 1700-luvulta tähän päivään, kuten pellavaloukku, häkilät, kangaspuut eli soholot ja rukki sekä rukinlapoja, joiden koristelu kehittyi pisimmälle Pohjanmaalla. Miehet antoivat rukinlapoja morsiuslahjoiksi ja samalla näytteen puunleikkaustaidoistaan.
|
Sameli Elomaan soitintupaKurikkalainen Samuel Nestori Elomaa (1889–1967) oli aikanaan tunnettu hääpelimanni ja harmonikkojen valmistaja. Hän valmisti Soitintuvaksi nimittämässään "tehtaassaan" tilauskirjojen mukaan 664 harmonikkaa ja muutamia virsisäestyssoittimia.Elomaan soitinten rakentaminen alkoi harmonikan korjauksesta. Tarpeeksi soittimia purettuaan, korjattuaan ja uusittuaan hän alkoi rakentaa soittimia alusta alkaen. Hän suunnitteli soittimet, koristeli ja valmisti ne käsityönä usein itse tekemillään työkaluilla. Kymmeniä harmonikkoja myytiin ulkomaille, mm. Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Saksaan ja Ruotsiin. Elomaalla oli myös absoluuttinen sävelkorva, joka auttoi mestaria virittämään soittimet kohdalleen. Työtä riitti aina Samelin kuolinvuoteen 1967, eikä yhtään soittopeliä tehty varastoon. Hän oli vaatimaton ja hiljainen, itsestään numeroa tekemätön taiteilija, jonka elämäntyön arvon vasta myöhemmät sukupolvet ovat löytäneet. Samelin ja kansanmusiikin kunniaksi museolla on järjestetty useana kesänä Elomaan Soitto, johon kuuluu soittoa ja laulua sekä kirkkokonsertti ja pelimannijuhlat. Museon Soitintuvassa on esillä Sameli Elomaan harmonikkoja ja työkaluja. Esillä on myös jurvalaisen Olavi Laihon tekemä Elomaa-patsas. |
Suutarinhuone ja miesten työhuoneSuutareita on ollut Suomessa jo keskiajalta lähtien. Kiertoaika kesti maaliskuusta jouluun. Suutari oli talon odotettu vieras ja hänen saapumisensa oli yksi arkielämän kohokohtia. Talon tarveaineista tehtiin kenkiä isäntäväelle ja palkollisille, joille näin maksettiin osa palkasta kenkinä. Museon suutarinhuoneessa on esillä suutarin työvälineiden ja kenkien ns. paulapieksujen lisäksi vanhoja ompelukoneita ja silitysrautoja sekä sota-ajan paperikenkiä. |
![]() |
| Miesten työhuoneessa on esillä erilaisten vanhojen työkalujen lisäksi kärrynpyörä, joiden valmistuksesta Kurikka oli kuuluisa 1800-luvun lopussa. Tuolloin sivuelinkeinona maatalouden ohella oli tervanpoltto, lautojen sahaus, salpietarin valmistus ja tynnyreiden teko. Kurikan Kampin ja Viitalan kylissä kehittyi kärryntekoperinne. Ensimmäisiä ajokalujen valmistajia on ollut Viitalankylässä asunut torppari Sameli Heikinpoika Tuohisaari eli Kisko-Sameli. Hän myi talvisin valmistamiaan kirkkorekiä kyläläisille. Hänen pojastaan Juha Samelinpoika Siltalasta tuli taitava ja tunnustettu kärryseppä ja taitava maalari. | ![]() |
| 1870–1890-luvulla Kurikan ajokaluteollisuus sai lisää vauhtia ja uusia kärryseppiä. Harjun Jaakkoo oli Kampinkylän tunnetuimpia seppiä, hän rakensi uudenlaisia kärryjä, turkulaisia. Kuitenkin 1950- luvulle tultaessa kärryntekotaito hiipui autojen yleistymisen vuoksi. Perinnekärryjä valmistaa edelleen Kurikassa Heikki Keski-Hirvelä, jopa kansainvälisille markkinoille. Lisää tietoa aiheesta löytää internetistä Finncarruksen kotisivuilta. | ![]() |
Metsästyshuone ja tyttöjen luttiMetsästyshuoneessa on esillä kokoelma erilaisia eläinten pyyntirautoja, suusta ladattavia aseita, lohimerta ja seinällä komeilee suuri täytetty hirven pää.Museon tyttöjen lutti on sisustettu entisaikojen luttien tapaan. Lutti toimi kesäasuntona, jossa nukuttiin ja jonne koottiin kapioita. Pojat kulkivat kopistuksilla luttien ovilla, ja näin syntyivätkin monet lemmenliitot. |