KESÄTEATTERINÄYTELMÄT
Rapakon takana
–Kurikkalainen sukutarina Atlantin molemmin puolin
Käsikirjoitus: FT Kirsti Manninen
Ohjaaja: : Arto Myllärinen
Apulaisohjaaja: Seppo Salomäenpää
Koreografi: Eliisa Erävalo
Esitysvuodet: 2008 ja 2009
Kirjailija, FT Kirsti Mannisen kirjoittama näytelmä kertoo Amerikan siirtolaisuudesta Kurikassa ainakin 1500-luvulta asti asuneen Plosilan suvun vaiheiden kautta. 1800-luvun lopussa ja uuden vuosisadan vaihteessa Plosilaa asuttivat kirkkoväärtti Hermanni Hermanninpoika Plosila (1816-1893), entinen Mäki-Rahko ja Ala-Äijälä, vaimonsa Hedvig Havusen (1825-1912) kanssa, jonka Hermanni oli hakenut Kauhajoen Havusesta uudeksi emännäkseen, kun Plosilan tytär Anna Liisa (1821-1847) oli kuollut synnytykseen. Anna Liisalta jäi yksi poika, Iisakki (1841-1914), jolle ostettiin Mäki-Reinikan talo, jolloin Iisakki vaihtoi nimensä talonsa mukaiseksi.
Hedvigille ja Hermannille syntyi suuri lapsikatras, josta suurin osa lähti Amerikkaan tuon ajan siirtolaisuusaallon matkassa. Syitä lähtöön oli monia: mm. tsaarin armeijaan lähtemisen ja sitä kautta emämaa Venäjän sotiin joutumisen pelko sekä Suomen itsenäisyyden aiheuttamat kipuilut. Kun vielä ajan tavan mukaan talon yleensä sai vanhin poika, joutuivat nuoremmat etsimään toimeentulonsa muualta. Mutta Plosilasta lähti vanhin poika ensin: Hermanni Hermanninpoika (s.1858) osti piletin Amerikan junaan ja laivaan vuonna 1888. Voimme vain arvailla syitä tähän. Näytelmä esittää niistä yhden mahdollisuuden.
Tästä alkaa Rapakon takana - näytelmä. Näytelmän kuluessa saamme seurata Plosilan Hermannin ja hänen sisarensa Maija Liisan (1856-1929) perillisten vaiheita aina näihin päiviin saakka, jolloin vuonna 1546 Kyrönjoen penkkaan kuokkansa iskeneen Ambrosius Plusius Plosilan ja emäntänsä Lucian raivaamilla pelloilla pelataan golfia! Näytelmän myötä pääsemme kurkistamaan myös Amerikan kultalaan, jossa uuteen maahan ja kieleen sopeutumista harjoittelevat, ainakin kahdessa polvessa lähteneet, plosilaaset elävät, rakastavat ja kuolevat. Uudet sukupolvet ovat jo täysin uuteen isänmaahansa sitoutuneet, amerikkalaistuneet. Lähes sadan vuoden aikana yhteydet entiseen kotimaahan katkeavat, eikä serkku enää serkkuaan tunne.
Suomeen jääneet sukupolvet elävät, rakastavat, sikiävät ja kuolevat samalla tavoin. Suku laajenee, eikä yhteyksiä enää pidetä kuten ennen, kun ihmiset tunnistivat toisensa jopa ulkonäöstä, olemuksesta ja puheparresta. Itsenäisessä Suomessa saatiin perheeseen ensimmäinen ylioppilas ja siitä alkaen lähdettiin koulutuksen perässä City-Suomeen. Plosilan talo jakaantui ja sai uudet isännät; toki Plosila-nimi on säilynyt sukupolvesta toiseen - niin Kurikassa, Suomessa kuin Amerikassakin - nyt siis jo lähes 500 vuoden ajan. Internetin aikakaudella olemme jälleen löytäneet toisemme! Tästäkin näytelmä kertoo. Voi sitä pitää ihmeenäkin. Onnellisena sellaisena.
Kurikan kesäteatteri herätti Plosilan suvun historian eloon ohjaaja Arto Myllärisen ja apuohjaaja Seppo Salomäenpään johdolla. Rapakon takana - näytelmän tarina pohjautuu eniten Armas Jaakko Tuomelan (s. 1907 Kurikan Plosilassa, k. 2001 Järvenpäässä) tarinoihin, jotka valikoi ja toimitti hänen pojantyttärensä Penni Airas, sekä amerikkalaisten osuus Floridan Melrosessa asuvan John William Plosilan (s. 1917 Wakefield, Michigan) kirjoittamiin tarinoihin sukunsa vaiheista. Lisätietoja ovat antaneet myös: Pentti Plosila (Mikkeli), Walter Plosila (Hinckley, Ohio), Oiva Rinta-Kurikka (Kurikka) sekä Eija Tuomela-Lehti (Järvenpää), joita kiitämme.