Kategoriat
Vuosi 2007

Kansainvälinen museopäivä 18.5.

Perjantaina 18.5. vietimme kansainvälistä museopäivää. Kurikan kotiseututalossa on ollut näyttely satavuotiaasta yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudestamme sekä kurikkalaisista kansanedustajista Itsenäinen Suomi 90-vuotta juhlavuoden kunniaksi vuonna 2007. Koko kansan äänioikeus 100-vuotta – kurikkalaiset kansanedustajat ja Suomen kansanedustuslaitosJuha Miedon valinta kansanedustajaksi tapahtui upealla 13 768 äänellä, joka nosti hänet samalla Vaasan vaalipiirin ääniharavaksi. Näyttelymme täydennettiin välittömästi uuden kansanedustajan vaalivalvojaisten valokuvilla, lehtileikkeillä ja kansanedustajan henkilötiedoilla. Näin kurikkalaisten kansanedustajien kuvagalleria oli jälleen täydentynyt.

Itse Kurikan museo näyttelyineen avattiin maanantaina 4.6.2007.

Kategoriat
Vuosi 2007

Kurikan Sukututkijat: luentotilaisuus kotiseututalossa 15.5.

Kurikan Sukututkijat järjestivät Kurikan kotiseututalolla tiistaina 15.5. 2007 klo 18 vuosikokouksen. Tilaisuuden aluksi oli kahvitarjoilu ja yhdistyksen vuosikokous, jonkan yhteydessä rikosylikomisaari Tapani Tikkala luennoi. Tikkalan aiheena oli ”Opettaja Antti Tarkkasen selvittämä rikos – 1800-luvulla tapahtunut murha”. Rikoksesta tuli aikanaan rangaistus ja karkotus Siperiaan. Rikosylikomisaari Tikkala kertoi tapahtuneesta sekä opettaja Antti Tarkkasen tutkiman version että tutkija Eino Sydänojan kyläläisten haastattelut, joista näistäkin löytyivät omat versionsa.

Kotiseututalon yläkerrassa oli esillä Koko kansan äänioikeus 100 vuotta. Kurikkalaiset kansanedustajat ja Suomen Kansanedustuslaitos -näyttely, jossa uusin kansanedustaja Juha Mieto on esittelyssä mukana.

Kategoriat
Vuosi 2006

Kurikan Joulu 2006

Kurikan Joulu 2006 lehteä myivät koululaiset ja eri liikkeet Kurikassa. Lehti oli ja on saatavilla myös kotiseututalolta.

Kiitos kaikille juttujen kirjoittajille! Seuraavan vuoden joululehteen tulevia kirjoituksia otetaan kotiseututalolla vastaan ympäri vuoden.

Kategoriat
Vuosi 2006

Vanhan aseman makasiinilla joulumarkkinoilla sunnuntaina 3.12.

Kurikka-Seuran johtokunta osallistui sunnuntaina 3.12.2006 klo 12-16 Kurikan Yrittäjien Vanhan aseman makasiinilla joulumarkkinoille. Kurikka-seuran myyntipöydältä löytyi joululahjoiksi Museokaupan aineistoa mm. Samuli Paulaharjun teoksia uusiopainoksina, Kurikan historiaa I ja II(osat 1ja 2), Kurikan seurakunnan Aulis J. Alasen kirjoittamaa Kirkosta ja kirkonmäeltä historiaa ja uusinta Maija Myllykosken kirjoittamaa Kirkko keskellä elämää -teosta, kuvateoksia ym. Kurikan Joulun 2006 väripainoksen 6 euroa kpl. hankki moni markkinoilla vieraillut ostaja. Pyykkikurikoita löytyi eri koristeluilla neljää eri kokoa sekä viiperöitä ja naapperoita lapsille pukinkonttiin jne. Moni joulupukki on tämän jälkeen käynyt kotiseututalolla Museokaupassa hankkimassa ko. lahjoja. Nyt on myös Häjypoika ja hajamieli -näytelmää saatavissa DVD:nä ja VHS:nä. Vielä löytyy myös Mettäperän poika -näytelmää VHS:nä.

Kategoriat
Vuosi 2006

Joulumyyjäiset 1.12.

Joulun laatikkomyyjäiset järjestetettiin kotiseututalossa perjantaina 1. joulukuuta klo 13 – 16.

Myynnissä oli jouluun liittyviä kotileivonnaisia ja perinteisiä jouluun kuuluvia peruna-, porkkana-, lanttu- ja maksalaatikoita. Laatikot loppuivat jälleen kesken, vaikka emännät leipoivat nytkin kaikkia laatikoita enemmän kuin ennen. Myös museokauppa oli avoinna: Myynnissä oli Kurikan Joulu 2006, Paulaharjun kirjoja uusiopainoksina, kuvateoksia, pyykkikurikoita eri kokoja ja Kurikan historiaa I, II 1 ja II 2 -teoksia, Kurikan seurakunnan historia -teoksia Aulis J. Alasen Kirkosta ja kirkonmäeltä ja Maija Myllykosken Kirkko keskellä elämää. Samalla nauttiin joulutorttu kahvit kotiseututalon takkatulilla. Ohjelmaosuudesta vastasivat joululaulujen kera dir.musices Voitto Latva-Luopa harmonikka ja emeritus kaupunginjohtaja Pekka Vuorinen esilauluin.

Moni ehti hakemaan joulun tuoksua ja joulutunnelmaa omaan kotiin! Nauttikaa hyvänmakuisista ruuista jouluna 2006. Hyvää Joulua Teille kaikille toivottavat Kurikka-seuran emännät.

Kategoriat
Vuosi 2006

Kesäteatteri on saanut katetun katsomon

Kurikan kaupunki on myöntänyt hankkeelle avustuksen. Katsomossa on 204 paikkaa ja myös invaliideille on varattu hyvät paikat. Kauniilla säällä teatteriin mahtuu jopa 450 henkeä.
Katetussa katsomossamme et kastu!

Kategoriat
Vuosi 2005

Kurikan Joulu 2005

Kurikan Joulu 2005 ilmestyi joulukuussa 2005 ja sitä on edelleen saatavissa kotiseututalolta hintaan 6€. Lehti on Kurikka-Seura ry:n 70-vuotisen toiminnan juhlanumero.

Lehti sisältää juttuja Kurikan historiasta mm. Kurikan seurakunnan kirkkoherrana 32 vuotta toimineen rovasti Yrjö Alasen ja rovastinna Helmi Alasen perheen vaiheista sekä sota-ajan tapahtumista. Lehdessä esitellään tämänpäivän Kurikkaa ja erilaisia tapahtumia. Löytyypä sieltä novellejakin.

Kategoriat
Vuosi 2005

Joulun laatikkopäivät ja joulumyyjäiset 9.12.

Joulukuun 9. päivänä vietettiin perinteisiä Joulun laatikkopäiviä ja joulumyyjäisiä Kotiseututalolla. Esiintymässä oli Reino Mäkelän porukka: Yrjö Hirvonen, Teuvo Verkkoniemi ja Lauri Tuominiemi ym.

Myynnissä oli joululeivonnaisia ja perinteisiä jouluun kuuluvia peruna-, porkkana-, lanttu- ja maksalaatikoita. Laatikot olivatkin todella suosittuja ja ne myytiin loppuun nopeasti. Myös museokauppa oli auki.

Kategoriat
Vuosi 2005

Klippisoppapäivät kotiseututalossa ja avoimet ovet museolla 6.10.

Kurikka-seuran emännät valmistivat jälleen herkullisen klimppisoppa- ja piimävellipäivän torstaina 6.päivä lokakuuta 2005 klo 11 alkaen Kurikan kotiseututalossa. Myynnissä oli myös kotileivonnaisia ja klimppisoppaa omiin astioihin. Museokauppa oli avoinna ja kauppa kävi. Myynnissä oli mm. Samuli Paulaharjun kirjoja ja Just Coffee -taidenäyttelyn tauluja ja julisteita ym kakkuarpoja. Uusin tuote on kotiseututyön hyväksi valmistunut sinivalkoinen Kurikka-seuran oma pinssi – rintamerkki. Sitä on edelleen saatavissa 5 euron hintaan kotiseututalossa museokaupasta.

Torstaina meillä olivat avoimet ovet kotiseututalon näyttelyihin Samuli Paulaharjun Kuva sieltä toinen täältä: Norjan vuonoilta Lappiin, Pohjanmaan kautta Karjalaan ja Inkeriin. Myös Museonäyttelyihimme ja yritysmuseo -näyttelyihimme olivat avoimet ovet. Tämän jälkeen näyttelyt suljettiin lämmittämättömissä museotiloissa tältä museokaudelta, vain kotiseututalon näyttelyt jäävät talvikaudelle. Torstaina nauttittiin hyvästä ruuasta ja yhdessä olosta kotiseututalon viihtyisissä tiloissa Kurikan Pelimannien musiikin ja kunniajäsenemme Lauri Tuominiemen laulun viihdyttäminä.

Kurikka-Seuran emännät ja museon väki

Kategoriat
Vuosi 2005

Pikku Samulin seikkailu 10.8. Museonmäellä

Pikku Samulin seikkailu järjestettiin 10.8.2005 kello 18-20 Kurikan Museonmäellä. Tapahtuman tarkoituksena on tutustuttaa lapset Samuli Paulaharjuun seikkailurastien avulla. ohjelmassa oli mm. satutuokioita, perinneleikkejä ja temppurata.

Kategoriat
Vuosi 2005

Konservoitujen tekstiilien näyttely kotiseututalolla 2005

Kurikan Museonmäellä kotiseututalossa on esillä Kurikan museolle lahjoitettujen konservoitujen tekstiilien näyttely. Tekstiilit on konservoitu Pohjanmaan Museon konservaattorin ohjauksessa Kurikan kulttuurikeskus/ Yritysmuseo/ instituutin sisällön projektin aikana.

Esillä konservoituja kurikkalaisia käsityötaidonnäytteitä mm. ryijyjä, nyppyroiteja ja täkänöitä. Vanhimmat tektiilit ovat lähes 200 vuotta vanhoja.

Tervetuloa tutustumaan taidokkaisiin käsityön helmiin!