Kategoriat
Vuosi 2008

Kurikan Joulu 2008 ja muut museokaupan tuotteet

Kurikan Joulu 2008 on ilmestynyt. Kolmannen kerran nelivärijulkaisuna ilmestynyt lehti sisältää muun muassa Kurikka-Seuran, Kurikan kaupungin ja seurakunnan tervehdykset, katsauksia Kurikan kuluneeseen vuoteen sekä muisteluja menneistä ajoista ja historia-artikkeleita.

Lehden hinta on 7 euroa. Joululehteä myydään Kurikan kotiseututalossa. Sitä on myös saatavissa koululaisilta, kirjakaupasta, useimmista kioskeista, huoltoasemilta, marketeista ja muista kaupoista sekä Kurikka-seuran johtokunnan jäseniltä.

Kotiseututalossa museokaupassa on myynnissä myös Osmo Rinta-Tassin Kurikan historioita (osat I, II.1 ja II.2), Samuli Paulaharjun teoksia, joista lapsia kiinnostanee postuumisti julkaistu Metsän satua ja totta.

Petri Kapasen kuvateoksista löytyy vielä muutama kappale luontokuvauksia Kurikasta sisältävästä Näin minä sen näin -teoksesta ja uusimpana juuri ilmestynyt Kurikka-kuvateos tästä päivästä.

Kotiseututalo näyttelyineen on avoinna joulu—tammikuussa arkisin klo 9—16. Museo on suljettu talviaikaan.

Kategoriat
Vuosi 2008

Joulun laatikkopäivät 4.12.

Joulun laatikkopäivät Kurikan Kotiseututalossa torstaina 4.12.2008 klo 11-14 oli menestys. Kurikka-Seuran emännät olivat valmistaneet jouluruokia: perinteiseen tapaan imellettyä perunalaatikkoa, porkkana-, lanttu-, maksalaatikkoja, kotileivonnaisia, joulupullia, Paraisten pipareita, joulutorttuja, haarukkaleipiä, lusikkaleipiä, erilaisia piirakoita ja kakkuja. Kaikki myytiin hetkessä, vaikka olimme varautuneet huomattavasti suurempaan määrään joulun laatikoita kuin koskaan aikaisemmin.

Tällä kertaa Kurikka-seuran emännät olivat varautuneet paistamaan parisen sataa laatikkoa enemmän kuin ennen. Nytkin vain kaikki loppui kesken. Monta pettynyttä ostajaa tuli paikalle, kun jo kaikki joulun laatikot oli myytynä. Ostimme jopa uuden 400 litraisen pakastimen, joka saatiin sekin entisten neljän pakastimen lisäksi täyteen. Maksalaatikot tehtiin viimeiseksi, joita ei pakastettu. Kovan urakan talkooemäntämme tekivät tälläkin kertaa, josta heille lämmin kiitoksemme. Pääemäntänä oli talousopettaja Leena Harju, joka teki jälleen parastaan avustajinaan Ulla Keski-Jyrä, Sisko Koivisto, Helena Keski-Hirvelä, Annikki Nevanen ja monet monet muut. Ainoa palkkalistoilla oleva emäntämme Helena Pohjois-Koivisto vastasi paistamisesta ja siinäkin saimme jälleen talkooemännät avuksi. Osa myös talkoolaisistamme leipoi ja paistoi kotonaan pipareita, piirakoita, kakkuja, pullaa, limppuja, leipäsiä jne.

Joululaatikkopäivien tunnelmaa lisäsi kotiseututalon takkatulilla nautinnollinen kahvihetki ystävien kanssa. Leena Harju ja Hilkka Tuominiemi paistoivat joulutorttuja kotiin viemiseksi ja kahvipullaksi. Joulutunnelmaa lisäsi takkatulen loisteessa lauletut kauneimmat joululaulut. Esilaulajana toimi Kerttu Sillanpää, säestyksestä vastasivat dir.musices. Voitto Latvaluopa ja Kurikan pelimannien pj. Risto Karlstedt.

Kategoriat
Vuosi 2008

Kaalipäivälliset 25.9.

Kurikan kotiseututalossa oli torstaina 25.09.2008 klo 11.00-14.00 Kurikka-Seuran emäntien järjestämät kaalipäivälliset kotitalousopettaja Leena Harjun johdolla. Ruokailijoita sekä museokaupan  ja näyttelyiden kävijöitä oli viiden tunnin aikana noin kaksisataa vierasta. Ruokailijat nauttivat vanhanajan kaalisoppaa, kaalipataa, kaalikääryleitä, kaalilaatikkoa ja kyssäkaalisalaattia ym. lisäkkeitä kuten puolukkasurvosta suurella nautinnolla. Pohjanmaan Radion toimittaja peräänkuulutti ruuan maittavuutta. Tähän tulokseen tuli myös Kurikka-lehden toimittaja – toimitussihteeri, haastatellessaan lounasvieraitamme.
Kotiin viemistäkin myyntipöydiltä löytyi: kaalista valmistettuja tuotteita ja emäntiemme lahjoittamia ja valmistamia kotileivonnaisia.

Lämpimät kiitoksemme Teille kaikille tukiessanne samalla Kurikan kotiseututyötä Kurikan Museonmäellä.
Kurikka-Seura ry johtokunta

Kategoriat
Vuosi 2008

Panttilan pajan avajaiset 27.7.2008

Panttilan pajaan sijoitettu pajanäyttely avattiin Kurikan Museonmäellä sunnuntaina 27.7.2008. Näyttelyn avajaisiin kaupungin tervehdyksen toi kehittämispäällikkö Hannu Alanen. Tilaisuudessa rakennusinventoija Ilona Seppälä puhui Panttilan pajan historiasta. Suomen ja Skandinavian historian opiskelija Atte Honkaniemi kertoi seppien toiminnasta. Suvun edustajina tilaisuudessa olivat mukana pajan entiset omistajat Eila Panttila ja hänen poikansa Teppo Panttila. Musiikkia esitti Kurikan Pelimannit. Lisäksi Panttilan serkukset lauloivat.

Samalla esiteltiin äskettäin valmistunut heinälato ja sen pärekatto. Samassa yhteydessä työnäytöksenä nähtiin kattopäreiden valmistus Kurikka-Seuran varapuheenjohtajan Arvo Pakan johdolla.

Kategoriat
Vuosi 2008

Rapakon takana -näytelmä: kurikkalainen sukutarina Atlantin molemmin puolin

Kurikkalaisen Plosilan suvun vaiheista kertova Rapakon takana -näytelmä sai ensi-iltansa lauantaina 26.7.2008 Kurikan Museonmäen kesäteatterissa. Väkeä ensi-illassa oli noin 250. Kaiken kaikkiaan yhteensä kuudessa näytöksessä näytelmän näki arviolta 900 henkeä.

Näytelmän aiheena oli Plosilan perheen kahdeksan sisaruksen ja heidän jälkeläistensä vaiheet Suomessa ja Amerikassa. Sisarukset lähtivät siirtolaisiksi Amerikkaan 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, jolloin satoja tuhansia suomalaisia lähti leveämmän leivän perässä Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Näytelmän käsikirjoitti Kirsti Manninen, ja sen ohjasi Arto Myllärinen apulaisohjaajanaan Seppo Salomäenpää. Näytelmän koreografiasta vastasi Eliisa Erävalo.

Kategoriat
Vuosi 2008

Lännen kultalaan: Amerikan-siirtolaisuudesta kurikkalaisten kuvien kertomana

Ennen Rapakon takana -näytelmän ensi-iltaa avattiin lauantaina 26.7.2008 näytelmän aihetta taustoittava ja syventävä Lännen kultalaan: Amerikan-siirtolaisuudesta kurikkalaisten kuvien kertomana -näyttely.

Näyttely kertoi suomalaisten Amerikan-siirtolaisuudesta sekä Amerikkaan muuttaneiden kurikkalaisten elämänvaihesta. Näyttely oli avoinna kappalaispappilan aitassa ja esillä oli runsaasti valokuvia kurikkalaisten yksityishenkilöiden kuva-albumeista.

Kategoriat
Vuosi 2008

Kotiseutuväen kesäkirkkoilta Kurikan kirkossa

Kurikka-Seura järjesti Kurikan kirkossa kotiseutuväen kesäkirkkoillan keskiviikkona 23.7.2008. Tapahtumassa oli noin 200 henkeä.

Tämänkertaisen kirkkoillan teemana oli virsi 574 On kaunis synnyinmaamme. Mukana tilaisuudessa olivat piispa emeritus Jorma Laulaja ja piispatar Marjatta Laulaja. Yksinlaulua esitti rehtori Sakari Ketola. Säestyksestä vastasi kanttori-urkuri Anna-Kaisa Lahtinen. Kirkkoillassa kerättiin kolehti, joka käytetään lyhentämättömänä Kurikan museon vanhan kirkon osaston ylläpitämiseen.

Kategoriat
Vuosi 2008

Juhannusaaton juhla Kurikan Museonmäellä

Kurikan Museonmäellä järjestetiin juhannusaattona 20.6.2008 Siionin kanteleen kesälauluilta. Tapahtuma alkoi kello 18 lipunnostolla ja yhteisesti lauletulla Lippulaululla. Isänmaan virren myötä siirryttiin kesäteatterille, jossa juhla jatkui Siionin Kanteleen kesälauluin. Juhlan esilaulajana ja juontajana toimi lähetyssihteeri Sirpa Keski-Antila. Kurikan Pelimannit säestivät dir. mus. Voitto Latva-Luovan johdolla. Juhlassa puhui rovasti Raimo Mäki. Helena Latva-Luopa lausui, Anelma Laurila toivotti lähes kaksisataa päisen juhlavierasjoukon tervetulleeksi ja piti tilaisuuden avauspuheen.

Museon ja kotiseututalon näyttelyt olivat avoinna väliajalla, ja niihin oli vapaa pääsy. Museossa on nähtävillä muun muassa Kurikan ensimmäisen kirkon esineistöä. Väliajalla nautittiin myös kahvi- ja plätty tarjoilusta, joita Kurikka-seuran emännät paistoivat juhannusaattoillassa. Väliajan jälkeen juhlat jatkuivat Siioin kanteleen lauluin, Sirpa Keski-Antilan esitellessä laulut. Hän myös päätti tilaisuuden iltahartauteen.

Kauniissa juhannusaaton illassa jatkettiin yhdessäoloa kotiseututalon pihapiirissä makkaranpaiston merkeissä.

Sanan ja laulun äärelle saapuivat niin kurikkalaiset kuin monet naapuriseurakunnistakin viettämään yhteistä keskikesän juhlaa! Useille juhlan viettäjille Kurikan Museonmäki oli mieluisa kokemus. Jatkoa tälle kesätapahtumalle toivottiin monen juhlavieraan esittämänä.

Kategoriat
Vuosi 2008

Kesäillan yhteislaulutapahtuma Museonmäellä

Kesäillan yhteislaulutapahtumaa Kurikka-Seuran Museonmäen kesäteatterilla vietettiin upean kesäsään tunnelmissa torstai-iltana 5.6.2007 klo 19 -20.30 .

Ohjelmaosuudesta ja yhteislaulujen säestyksestä vastasivat Kurikan Pelimannit johtajanaan director musices Voitto Latva-Luopa. Illan juontajana toimi emeritus-kaupunginjohtaja Pekka Vuorinen, hän myös vastasi solistiosuuksista ja toimi esilaulajana yhdessä pankinjohtaja Kari Pihlajamäen kanssa. Tapahtuman avasi Kurikan pelimannien puheenjohtaja Risto Karlstedt

Kurikka-Seuran emännät huolehtivat illan tarjoilusta muurinpohjalettujen paistosta ja kahvittelusta, josta tulot tulevat vähentämättömänä kotiseututyöhön. Tilaisuuteen vapaa pääsy.

Yhteistyössä: Kurikan Pelimannit, Kurikka-Seura ry. Kurikan kulttuuritoimi, Kurikan Paikallisosuuspankki ja Pohjanmaan Kaluste.

Kategoriat
Vuosi 2008

Kurikan sukututkijat ry:n vuosikokous

Kurikan Sukututkijat ry piti vuosikokouksensa Kurikan kotiseututalossa keskiviikkona 14.5.2008. Kokouksen lopuksi käytiin keskustelua sukututkimuksesta. Tilaisuudessa esitelmöivät Pertti Saarinen Tampereelta ja Erkki Leppäkoski Forssasta.

Kategoriat
Vuosi 2008

Kurikka-Seura ry:n vuosikokous

Vuosikokous oli torstaina 24. päivänä huhtikuuta 2008
Kurikan kotiseututalossa klo 19. Tapahtuma alkoi kahvitarjoilulla klo 18.30. Kokouksessa olivat esillä sääntöjen mukaan vuosikokoukselle kuuluvat asiat.

Kokouksessa maakunta-amanuenssi Risto Känsälä piti esitelmän aiheesta Kurikkalaiset ja Suomen sota 200 -vuotta sitten. Hän myös kertoi kotiseututyön ja museotoimen ajankohtaisista asioista. Kokouksessa esiteltiin vuoden 2007 ohjelmaa sekä hyväksyttiin toimintakertomus, josta mm. kiitosta annettiin isosta talkootyöosuudesta,tapahtumien runsaudesta ja monipuolisuudesta. Kirjattujen talkootöiden osuus oli peräti 5596 tuntia, joka merkitsee rahassa noin 114.000 euroa. Tämä kohtuullisella tuntipalkalla arvioituna.

Yhteensä Kurikan museon ja kotiseututalon ym. rakentamiimme näyttelyihin tutustui 9614 kävijää. Heistä oli koululaisia ja päiväkotien lapsia 1778 ja aikuisia 7836 henkilöä.

Tilinpäätös osoitti bruttotulojen osuuden olevan 172.558,25 euroa, bruttomenojen osuus 171.214,56 euroa. Tilivuoden tulokseksi jäi 1.343,69 euroa.

Luetteloitujen esineiden, kirjojen ja valokuvakokoelmien osuus on kaikkiaan 15245 kappaletta.

Tilintarkastajien suorittama arvio ja tilintarkastuskertomus esiteltiin kokouksessa, jonka perusteella tilit vahvistettiin ja tili- ja vastuuvelvollisille myönnettiin v. 2007 hallinnosta ja varainhoidosta vastuuvapaus kiitoksen kanssa.

Ilmoitusasiana kerrottiin, että Kurikka-Seura on hyväksytty vuoden 2008 alusta varsinaisena jäsenenä Suomen Museoliiton jäseneksi. Samalla esiteltiin vuoden 2008 toimintaa, josta suurin ja mittavin hanke on kirjailija, dosentti Kirsti Mannisen kirjoittaman kesäteatterinäytelmän Rapakon takana harjoitusten aloittaminen välittömästi, kun ohjaajat, näyttelijät ja eri ryhmät sekä hankkeen rahoitus on saatu kaikilta osin järjestykseen. Näytelmä kertoo kurikkalaisen sukutarinan Atlantin molemmin puolin.

Keväällä avataan Panttilan pajan v. 2007 elokuun lopussa koottu pajan näyttely. Samalla ollaan kokoamassa uutena näyttelynä Amerikan siirtolaisuudesta kertova näyttely.

Kategoriat
Vuosi 2008

Sota-ajan puolinen -lounastapahtuma 3.4.

Sota-ajan puolinen -lounastapahtuma esitettiin uudelleen yleisön pyynnöstä vuoden 2006 tapaan, nyt osittain uusin lauluin, Kurikan kotiseututalolla torstaina 3.4.2008 klo 11-14. Aloitimme ruokailulla klo 11. Ruokalistallamme oli maitoliemiperunat, sianlihakastike + perunat, punajuuri, suolakurkku, leipä ja voi, juomat: maito, vesi ja kotikalja, jälkiruuaksi nautimme ruismarjapuuroa ja vispipuuroa. Ohjelmaosuus alkakoi klo 12, ja sen päätteeksi juotiin nisukahveet.

Palanpainikkeeksi esitettiin sota-ajan musiikkia ja lauluja, esiintymässä emeritus koulunjohtaja Pentti Lehtimäki, joka johti myös yhteislaulut. Pentti Lehtimäki haastatteli paikalla olleita kotirintamalottia ja sotaveteraaneja.

Mukana olivat myös Etelä-Pohjanmaan Sotalapset kerholaisia puheenjohtaja Aulis Kjäll´in johdolla. Hän kiitti tilaisuuden järjestäjiä ja ohjelmansuorittajia.

Tilaisuuden osanottajilla oli mahdollisuus ostaa Sota-ajan lauluja CD, jossa musiikkia Pentti Lehtimäen esittämänä ja Tauno Välikorven lausumana Yrjö Jylhän runoja.

Museokauppa oli avoinna, samoin kotiseututalossa olevat näyttelymme olivat avoinna.

Kategoriat
Vuosi 2008

Etelä-Pohjanmaan Murreseuran Murrekäräjät Kurikassa

Kurikas käräjöötihin! E-P:n Murreseura ry järjesti Murrekäräjät Kurikan kotiseututaloos pyhänä 13.1.2008 klo 13.00 alaaten. Ne päättyy hyväs yhteisymmärrykses n. klo 16. Ryskööremmi esiintyy lehtori Leena Tuurin johorolla, uutisankkuri Aino Mäki-Kaukoola pakinoo ja totes Intian matkastansa, jotta kerranki eteläpohojalaasakat sai olla hyväs föliys pirettihin ku piispaa pappilas. Kurikan Pelimannien ohojelmaa kuultihin joka välis. Pelimannia johti director musices Voitto Latva-Luopa.

Emmäkä me turhaa orottanu, puheenjohtaja, kansanedustaja Susanna Haapoja osallistui murrekäräjille. Ku eteläpohojalaasista oli kysymys ohjelmaa saatihin kuulla vähä joka puolelta. Toiminnanjohtaja Jorma Aroa Murreseuran väki onnitteli ja kiitokseksi siitä Jorma esitti Jaakkoo Kivirinnan kirjoottaman runon, joka on sitä aitua pohojalaasta kieltä, josta kellää ei oo vastahan sanomista.

Kirjaalija Heikki Hemminki oli paikalla ja vähä siinä kauhavalaaset ja kurikkalaaset otti yhtehen, jotta kummalleko kaupungille Hemminki kuuluu. Heikki toristi, jotta vuoresta 1966 asti oon ollu Kurikas ja sitä ennen Kauhavalla, ratkaaskaah siitä itte. Kirjaalija esitti omia runojansa ja sai kunnolliset taputukset yli satapäiseltä kuulijakunnalta. Se oli sekaasinsa ilimajokelaasia, isoojokisia, molempia kyröölääsiä, jalasjärvelääsiä, alajärvelääsiä, töysälääsiä, kauhavalaasia, kauhajokisia, lapualaasia, härmälääsiä, kuortaneslaasia, seinäjokisia ja aika joukko kurikkalaasia, eikä ne nyh ainakaa koskaa periksi anna.

Ainosta ei tapeltukaa, Aino piretähän luopalaasena ja sen myötä kurikkalaasena. Mitä ny asuu Seinäjoella, ku sieltä on lyhyt matka joka paikkahan, Intiahanki. Kurikkalaasten puolesta puhuu ja kiitteli Murreseuran uusi sihteeri Riitta Niemistö, hyvin jo kurikkalaastunu entinen ilimajokinen. Vielä saatihin kuulla Kaino Lähteenmaan kirioottama ja esittelemä kosiokirijet.

Mukavasti olivat kaikki varannehet hiluja lompsahan nisukaffetta varten ja muutaki kiinnostavaa ostettavaa varte. Murreseura krannien- ja Kurikka-seuran museoporvariilta ym. löytyyki föliyhyn monenlaasta, jota saa nyt kattella ja lukia vielä kotonaki. Kiitoksia ny vain ku tulitta!

Kategoriat
Vuosi 2008

Kotiseututalon näyttelyt avoinna 2008 tammi-huhtikuussa

Näyttelyt ovat avoinna ma-pe klo 11-16 muina aikoina sopimuksesta.

Samuli Paulaharjun Norjan Lapin kuvista kootussa näyttelyssä on Pyssyjoelta ja Skibottenista kerättyjä henkilökuvia, työkuvia ja maisemakuvia. Jenny ja Samuli Paulaharju vierailivat näillä alueilla vuosina 1926-27. Kuvat ovat Museoviraston kokoelmista.

Konservoitujen tekstiilien näyttelyssä on esillä ryijyjä, nyppyroitia ja täkäniä.

Suomi yhdeksänkymmentä vuotta juhlavuoden kunniaksi avattua Koko kansan äänioikeus 100-vuotta -näyttelyä jatkettiin ja täydennettiin. Näyttelyssämme esittelemme kaikki kurikkalaissyntyiset ja Kurikasta valitut kansanedustajamme, viimeisimpänä neljäntenätoista vuoden 2007 vaaleissa valittu kansanedustajamme Juha Mieto

Pysyvänä näyttelynä kotiseututalossa on Kurikan yhdeksän jääkärin esittelyt.

Museokauppa avoinna ma-pe klo 11-16, muina aikoina sopimuksesta.