Currently viewing the category: "Vuosi 2007"

Kurikan Joulu 2007 ilmestyi 4.12.2007 ja on siitä saakka ollut myynnissä meillä johtokunnan jäsenillä, Kotiseututalossa joka arkipäivä klo 9-16. Lehteä myivät myös Kurikan koululaiset Kankaalla, Säntissä, Luovassa ja Mietaalla sekä keskustaajamassa. Joululehteä myytiin myös Näpsäkässä, Kipsakassa, Kurikan kirjakauppa INFO:ssa, Kurikan kaupungintalon neuvonnassa, S-Market:ssa, Ryhtikioskissa, Pentinkulmassa, Kiilin kaupassa, Latvalan kaupassa Luovassa, Esson huoltoasemalla Saumantien varressa Kurikan keskustassa ja vapaaehtoiset myyjät koko Kurikan alueella.

Kurikan Joulu -lehti on jo toistakertaa neliväripainettu. Tällä kertaa lehden sivumäärä oli 104 sivua. Kurikkalaisten, liikkeiden, yhteisöjen ja järjestöjen joulutervehdykset kauniina värimainoksina löytyvät omasta keskitetystä osastostaan. Toivomme, että tuette ostoksillanne ilmoittajiamme.

Lehdestä löytyy Lapuan piispa Simo Peuran joulun sana. Samoin Kurikan seurakunnan tervehdys johtava diakoniatyöntekijä Pirjo Sariolan kirjoittamana. Kuvitus on runsas ja monipuolinen.

Lehdestä löydätte vuoden tapahtumien laajuuden. Kurikan vuoden 2006 ja 2007 yrittäjänaiset sekä vuoden 2006 yrittäjä-perhe ovat esittelyssä. Kurikkalaisten lasten mielipiteitä 90-vuotiaasta Suomesta esittävät Kankaan ja Säntin ala-asteen oppilaat. Psykiatrian ylilääkäri Juhani Keski-Säntti kertoo muistojaan lapsuuden aikaisesta elämänmenosta Suomenhevosen 100 -vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Juhani Keski-Säntti oli jo kouluaikanaan ahkera valokuvaaja. Niinpä hän on koonnut kameraansa työkuvia 1950-luvun kotitilan pelloilta. Sieltä löytyvät kuvat niistä hevosvetoisista koneista ja laitteista, joita tuohon aikaan jo voitiin hankkia helpottamaan maatilan raskaita peltotöitä. Nyt näitä koneita ja laitteita löytyy lähinnä museoista. Kuvista löytyvät mm. erinomaisena työvälineenä koettu hevosvetoinen haravakone, joka helpotti melkoisesti heinätöitä. Perunannosto sujui kahden suomenhevosen vetämällä perunannostokoneella joutuisasti, kunhan vain saatiin väkeä pellolle. Olihan työ huomattavasti innostavampaa, kun noukkijoita saatiin oman väen lisäksi naapureistakin.

Kurikan seurakunnassa vietettiin kuluneena vuonna Lapuan uuden piispan Simo Peuran johtama piispantarkastus. Samaan aikaan juhlittiin myös vuonna 1847 rakennetun kirkon 160 -vuotisjuhlaa. Valokuvaaja Petri Kapasen kuvakooste kertoo seurakuntalaisten aktiivisesta osallistumisesta. Ajankohtaan sopi myös hyvin seurakunnan pitkäakaisen kirkkoherra, rovasti Yrjö ja Helmi Alasen ja lahjakkaan perheen vaiheista kertova Juhani Keski-Säntin muistelo.

Kurikan Joulun tuotto tulee kotiseututyöhön ja nuorten palkaamiseen museoharjoittelijoina. Toivomme myyntityölle menestystä.
Kurikka-Seura ry:n johtokunta ja Kurikan Joulun 2007 toimituskunta

Kurikka-Seuran emännät järjestivät perinteiset Joulun laatikkopäivät ja joulumyyjäiset tiistaina 4.12.2007 klo 14-16 Kurikan kotiseututalolla. Myynnissä oli perinteisiä jouluun kuuluvia peruna-, porkkana-, lanttu- ja maksalaatikoita, joululeivonnaisia. Kaikki tuotteemme menivät kuin kuumille kiville. Lupaamme valmistautua ensi joulun alusviikolle yhä suuremmilla määrillä.

Tilaisuuden joulutorttukahvit nautittiin kotiseututalon takkatulilla joulumusiikin soidessa taustalla. Esilaulajina ja säestäjinä toimivat Kurikan Pelimanneista Voitto Latva-Luopa director musices, harmonikka, puheenjohtaja Risto Karlstedt, harmonikka ja Kerttu Sillanpää, laulu. Parhaat kiitoksemme esiintyjillemme.

Museokaupassa löytyi myös monille tontuille pukinkonttiin sopivaa, Kurikan Joulu 2007 neliväripainoksena ilmestyi myös juuri tuohon H-hetkeen.

Kiitämme kaikkia Teitä, jotka tuitte kotiseututyötämme ostamalla kotiseutuyhdistyksemme tuotteita. Tuotto menee kokonaisuudessaan kotiseutu- ja museotyöhön, lähinnä nuorten opiskelijoittemme palkkaamiseen kesäoppaiksemme ja museotyönharjoittelijoillemme.
Kurikka-Seuran johtokunta lausuu myös lämpimät kiitoksemme emännillemme ison urakan suorittamisesta.
Kurikka-Seuran johtokunta ja Kurikka-seuran emännät.

Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi järjestimme
luentotilaisuuden keskiviikkona 14.11.2007 klo 18. Kurikan kotiseututalossa.

Ulla-Maija Tuisku saapui kertomaan isänsä jääkärimajuri Feliks Tuiskun päiväkirjamerkintöjen pohjalta jääkärikoulutuksen vaiheista Saksassa 1915-. Ulla-Maija Tuiskulla oli mukanaan Feliks Tuiskulle kuulunutta aineistoa mm. hänen aikanaan pitämänsä yksi taskukokoisista päiväkirjoistaan, valokuvia, jääkärin pienoispatsas, jääkärilippu -pöytästandari ym.

Kurikan kulttuuritoimen tuella ja Kurikka-seuran emäntien toimesta tarjottiin kaikille osanottajille iltakahvit ja teetä lohivoileipien ja karjalanpiirakoiden sekä marjapiirakan kera. Luentoillan vieraat tutustuivat kotiseututalon pysyvään jääkärinäyttelyyn ym. kotiseututalon muihin näyttelyihin.

Järjestelyistä vastasivat: Kurikka-Seura ry Kurikan kulttuuritoimi

Siionin virsiseurat vietettiin Kurikan kotiseututalossa sunnuntaina 2.9.2007 kello 13 alkaen. Seuravieraita oli mukana myös maakunnasta. Kaikkiaan siionin virsiä oli veisaamassa 45 seuravierasta. Siionin virsien lomassa seurapuheita pitivät lehtori Juhani Maunula, pastori Artturi Kivinevaja ja kappalainen Tapani Tulisalo. Seuraväellä oli myös mahdollisuus tutustua Museonmäen näyttelyihin, varsinkin Kurikan vanhan kirkkomuseo-osaston näyttely kiinnosti seuravieraita. Kurikka-Seuran emännät vastasivat tarjoilusta.

Kurikka-Seura järjesti kesäillan yhteislaulukonsertin Kurikan Museonmäen kesäteatterissa perjantaina 10. elokuuta 2007 kello 18-20. Tilaisuuteen oli vapaa pääsy. Kurikan Pelimannit esittivät viihdyttävää kansanmusiikkia jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua, sillä väkeä alkoi kokoontua Kurikan Kesäteatteriin Museonmäelle jo tuntia ennen ilmoitettua alkua. Museoharjoittelua Kurikan museossa kesän 2007 Oulun yliopistosta suorittamassa ollut opiskelija Atte Honkaniemi piti klo 18 tilaisuuden avauspuheenvuoron, toivottaen vieraat tervetulleeksi ja samalla kutsui tutustumaan museon näyttelyihin, joihin oli avoimet ovet. Kurikan Pelimanneja johti director musices Voitto Latvaluopa.

Kurikka-Seuran emännät tarjoilivat välipalaksi muurinpohjaplättyjä, mehua ja kahvia. Väki tutustui ahkeraan museon ja kotiseututalon näyttelyihin ja sai samalla nauttia leppoisasta upeasta kesäillasta. Noin klo 18.45 saapuivat kaksipa poikaa eduskunnasta seurueineen Kurikan Museonmäelle, jossa yli kolmesataapäinen yleisö jo odotti jakaen suosiotaan illan pääesiintyjille. Kurikka-Seuran puheenjohtaja, kotiseutuneuvos Anelma Laurila toivotti kansanedustaja ja laulaja Mikko Alatalon tervetulleeksi, säestäjineen ja solistikonsertti yhteislauluineen pääsi alkamaan.

Illan päätteeksi Kurikan oma kansanedustaja Juha Mieto kiitti edustajakaveriaan Mikko Alataloa hyvästä kesäisestä yhteistyöstä, joka jatkukoon vuoden päästä uudelleen. Tähän monisatapäinen yleisö vastasi raikuvin suosionosoituksin. Mikäs on jatkaa!
Onhan Mikko Alatalo yhdessä lapualaissyntyisen puolisonsa kanssa saamassa Kurikasta uuden perheenjäsenenkin, joten sekin velvoittaa.

Kurikka-seura järjesti kotiseutuväen kesäkirkkoillan keskiviikkona 25.7.2007 Kurikan kirkossa. Tilaisuudessa oli läsnä noin 150 henkeä.

Kirkkoillassa puhui rovasti Raili Rantamäki. Musiikista vastasi dir. cant. Maarit Rautanen, joka myös esitti duettoja yhdessä Pekka Rautasen kanssa. Jenni Laurila luki psalmeja, Aino Mäkinen ja Juhani Alanko-Luopa lausuivat runoja. Kolehti kerättiin Kurikan museon vanhan kirkon osaston ylläpitoa varten.

Lestadiolaisen Uusheräyksen kesäseurat kokoontuivat perinteisesti yhteen lauantai-iltana 7.7.2007 klo 21 Kurikan Museonmäellä. Joukko kesäjuhlavieraita vietti myöhäisillan tutustuen Kurikan kotiseututalon ja museon näyttelyihin.

Erikoisesti juhlavieraita kiinnosti vuonna 1672 rakennettu Kurikan ensimmäinen saarnahuone – Kurikan ensimmäinen oma kirkko – ja sen rakentajien kädentaito. Uudistettua Kirkkomuseo-osaston näyttelyä illan vieraille esitteli rovasti Raimo Mäki. Hän myös kertoi esineiden teologisesta taustoista. Myös kurikkalainen yritystoiminta ja vanha elämänmeno, jonka vaiheista uudistetut näyttelyt konkreettisesti kertoivat, kiinnostivat vieraita. Museoalueen rakennukset ja niissä olleita näyttelyitä esittelivät kotiseutuneuvos Anelma Laurilan johdolla Kurikka-Seuran johtokunnan jäsenet puolisoineen. Yhtälailla illan vieraita kiinnosti tunnetun kansanperinteen suurkerääjän Samuli Paulaharjun synnyinseutuna Kurikka ja hänen laajamittainen tuotantonsa.

Sateinen kesäilta päätettiin Lestadiolaisen Uusheräyksen tunnetun saarnaajan Niilo Karjalaisen pitämään iltahartauteen.

Kesäillan yhteislaulutapahtuma järjestettiin sunnuntai-iltana 10.6.2007 klo 19 yhteistyössä Kurikan Pelimannien ja Kurikka-seuran kanssa Kurikan Museonmäen kesäteatterilla. Ohjelmaosuudesta ja yhteislaulujen säestyksestä vastasivat Kurikan Pelimannit johtajanaan director musices Voitto Latva-Luopa. Illan juontajana toimi emeritus-kaupunginjohtaja Pekka Vuorinen, hän myös vastasi solistiosuuksista ja toimi esilaulajana. Kurikka-Seuran emännät huolehtivat illan tarjoilusta: muurinpohjalettujen paistosta ja kahvittelusta, jonka tulot tulivat vähentämättömänä kotiseututyöhön. Tilaisuuteen oli vapaa pääsy.
Kurikan Pelimannit ja Kurikka-Seura ry.

Kurikka-Seura järjesti touko-kesäkuun vaihteessa maalaus- ja tervaustalkoita. Kesäteatterin katsomo ja Harju-Säntin aitta käsiteltiin punamaalilla. Lisäksi ulkorakennusten ovia maalattiin keltaisella öljymaalilla. Aitan katto tervattiin, niin että se kestää seuraavat vuosikymmenet. Suunnitelmissa tervata vielä pajan katto sekä koota lato yhteisvoimin.
Kurikka-Seura kiittää kaikkia talkoisiin osallistuneita!

Kurikka-Seuran emännät järjestivät torstaina maaliskuun 29. päivänä 2007 klo 11- 14 viisikymmentäluvun lounaan. Lounaalla tarjottiin silakkalaatikkoa, punajuuriviipaleita, herkkukurkkua jne. Jälkiruokana oli vispipuuroa ja ruismarjapuuroa maidon kera. Kahveen kanssa mokkoosia. Palanpainikkeeksi musiikkiohjelmaa: Kerttu Sillanpää lauloi ja Risto Karlstedt säesti harmonikalla. Toistasataa ruokailijaa nautti kotiseututalon viihtyisissä tiloissa hyvästä ja maukkaasta ruuasta ja 50-luvun tunnelmista. Samalla tutustuttiin Samuli Paulaharjun Lapin kuviin, konservoituihin kodin tekstiileihin ja sata vuotiaan äänioikeutemme vaiheisiin. Esittelyssä kurikkalaissyntyiset ja Kurikasta valituksi tulleet kansanedustajat. Uusin kansanedustajamme Juha Mieto on esittelyssä mukana. Kiinnostusta riitti ja koettiin samalla iloa, että meillä jälleen 20-vuoden jälkeen on omalta paikkakunnalta näkyvä kansanedustaja.
Tervetuloa edelleenkin näyttelyihimme, sillä näin voitte tutustua 100-vuoden varrella tapahtuneeseen. Muissa näyttelyissä sukellamme aina vain vanhempaan aikaan, mutta myös nykyaikaan.

Kurikan Maa- ja kotitalousseuran naiset kutsuivat Kurikan Martat yhteiseen iltaan kukkamyyjäisten merkeissä Kurikan kotiseututalolle tiistaina 22.5.2007 klo 18.30. Aluksi maa- ja kotitalousnaiset tarjosivat kahvit. Sen jälkeen alkoi kukkamyyjäiset eli kukkien vaihtajaiset. Paljon tuotiin erilaisia perennoja ja kauppa kävi. Komeat rahat saivat kumpikin järjestö tulevaan toimintaansa illan päättyessä.

Tilaisuuden aikana kokoonnuttiin ennen huutokauppaa yhteiseen kuvaan kotiseututalon pihapiirissä.

Perjantaina 18.5. vietimme kansainvälistä museopäivää. Kurikan kotiseututalossa on ollut näyttely satavuotiaasta yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudestamme sekä kurikkalaisista kansanedustajista Itsenäinen Suomi 90-vuotta juhlavuoden kunniaksi vuonna 2007. Koko kansan äänioikeus 100-vuotta – kurikkalaiset kansanedustajat ja Suomen kansanedustuslaitos

Vuoden 2007 vaaleissa Kurikka sai uuden kansanedustajan 20-vuoden tauon jälkeen. Juha Miedon valinta kansanedustajaksi tapahtui upealla 13 768 äänellä, joka nosti hänet samalla Vaasan vaalipiirin ääniharavaksi. Näyttelymme täydennettiin välittömästi uuden kansanedustajan vaalivalvojaisten valokuvilla, lehtileikkeillä ja kansanedustajan henkilötiedoilla. Näin kurikkalaisten kansanedustajien kuvagalleria oli jälleen täydentynyt.

Itse Kurikan museo näyttelyineen avattiin maanantaina 4.6.2007.

Kurikan Sukututkijat järjestivät Kurikan kotiseututalolla tiistaina 15.5. 2007 klo 18 vuosikokouksen. Tilaisuuden aluksi oli kahvitarjoilu ja yhdistyksen vuosikokous, jonkan yhteydessä rikosylikomisaari Tapani Tikkala luennoi. Tikkalan aiheena oli ”Opettaja Antti Tarkkasen selvittämä rikos – 1800-luvulla tapahtunut murha”. Rikoksesta tuli aikanaan rangaistus ja karkotus Siperiaan. Rikosylikomisaari Tikkala kertoi tapahtuneesta sekä opettaja Antti Tarkkasen tutkiman version että tutkija Eino Sydänojan kyläläisten haastattelut, joista näistäkin löytyivät omat versionsa.

Kotiseututalon yläkerrassa oli esillä Koko kansan äänioikeus 100 vuotta. Kurikkalaiset kansanedustajat ja Suomen Kansanedustuslaitos -näyttely, jossa uusin kansanedustaja Juha Mieto on esittelyssä mukana.